Tietoa meistä


Yrityksen historia

 

Off Road Centerin tie on ollut pitkä ja opettavainen. Matkaan on mahtunut monenlaisia mutkia. ORC:n matka alkoi 80-luvulla kahden kaveruksen harrastuksesta. Juha Liukkonen sekä Bill Litonius aloittivat toimintansa myymällä Land Roverien varaosia kavereille sekä tuttaville. Vuonna 1985 Suomen Autoteollisuus päätti luopua henkilöautokaupasta ja myydä varastoissa olevat autot ja varaosat. Tämä nähtiin mahdollisuutena, jonka seurauksena Liukkonen ja Litonius muuttivat autotallista isompiin tiloihin uusien autojen ja varaosien kanssa.

Ei aikaakaan, kun ensimmäinen auto myytiin ja autokauppa alkoi kukoistamaan. Tästä huolimatta kiviset tiet olivat edessä. 90-luvun alussa Suomeen iski lama ja tämä koetteli myös Off Road Centeriä. Myynti laski ja maastureiden autoveroa nostettiin, mikä vaikutti niinkin huomattavasti, että koko Suomessa myytiin maastoautoja enää noin 100 vuodessa. Ensimmäistä kertaa oltiin tilanteessa, josta nouseminen tuntui mahdottomalta.

Sitten pyörät alkoivat pitää. Liukkonen löysi uudet tilat yritykselle sattumalta Helsingin Metsälästä. Paikka oli liiketoiminnalle hyvä ja vuoden -93 syyskuussa vietettiin avajaiset. Kuitenkin vuonna -96 BMW päätti ostaa Land Roverin ja ORC läheni uuden maahantuojan kanssa. Liukkosta alkoi kiinnostaa uusien autojen myynti ja hän perusti uuden BMW-liikkeen Lohjalle. Näin päästiin myös myymään uusia Rovereita ja Land Rovereita. Vuotta myöhemmin Off Road Center muutettiin samaan pihapiiriin.

Nykyäänkin Off Road Center toimii Lohjalla. Yritys ei harjoita enää autokauppaa, vaan kunnostaa maastoautoja ja myy varaosia.




Pienyritys vuosikymmenien ammattitaidolla

Seuraa minua Facebookissa!

Juha Liukkonen

Yrityksen perustaja & toimitusjohtaja